lauantai 6. joulukuuta 2014

Uusia leimoja Silpputehtaalla!!





Silpputehtaalla kävi vierailija! Oli siis pakko etsiä lattia tavaroitten alta ja toivoa, että pinot eivät sorru! Ihannemaailmassa olisi ollut esitellä myös tyhjiä pöytäpintoja, mutta ei kaikkea voi saada kerralla.
Kuva on otettu ovelta. Varsinainen työnurkkaus jää oikealle eikä näy kuvassa.
Vierailija toi mukana kassin jonka sisältöön olen nyt tutustunut vähitellen.
Leimasimia on paljon....alkajaisiksi olen tehnyt kolme korttia joihin on käytetty kymmentä leimaa.
Kolmen ATC kortin sarja:
"Uusia Leimoja" 1/3 "Kansikuva" Lintu (Haikara?) on leimattu valkoiseen korttipohjaan joka on lopuksi kullattu leimasinvärityynyllä. Sitä ennen on embossattu kaunis T-kirjain kultavärillä ja leimattu oikeaan yläkulmaan (Japanilainen?) kirjainmerkki joka tarkoittaa: "Olette ihania!" (siis mielestäni saisi olla vaikka niin, ei hajuakaan mitä siinä on ja saattaa olla väärin päinkin) Viimeksi on lisätty kuvioleikkurilla leikatut tähdet ja tehty reunaviimeistely kultaleimasinvärillä.
"Uusia Leimoja" 2/3 "Silmässäni on jotakin" Silmä ja elukka. Silmän keskellä on tumma paljetti ja elukan silmät ovat pienet mustat helmet. Elukka on saanut myös kynsilakkaväritystä ja kiiltelee luonnossa.Reunassa on ompeleet kynällä ja reunaviimeistely mustaa leimasinväriä.
"Uusia Leimoja" 3/3 "Tärkeä avain" Kolme pyöreää ornamenttileimaa, taustalla tekstiä....ties mitä? Ja avain. Pohjaa on väritetty leimasinmusteella ja kortin reunaviimeistely suoritettu samalla menetelmällä. Myös geelikynillä on korttiin vähän piirrelty.

Uskokaa vaan, että olen vähän pyörryksissä, varsinkin kun sain vielä valita vierailijan korulaatikosta itselleni korun joululahjaksi. Siis niin minipieniä helmiä joista langan ja neulan avulla on valmistettu Meksikolainen kukka, näitä oli vaikka missä ihanissa väreissä ja korviksia myös.Suurin osa ilman pääkalloja. Umpeutuneet reijät korvissa saivat minut päätymään tähän kaulakoruun  jossa oli keskellä pääkallo. Se jos mikä tuo Meksikon mieleen! Siellähän juhlitaan kuolleiden päivää eikä juhla ole kuitenkaan mitenkään synkkä, päinvastoin.  Día de los Muertos

P*skikseen/ VELLUM


Vellum eli kuultopaperi on P*skis-haasteen aiheena tälläkertaa.
Tähän korttiin on käytetty korttikaverilta saatuja kuvia satumaisen ihanasta jouluarkista.
(Makuasia tietysti, mutta Silpputehtaalla tykätään!)
Kuultopaperista on Tim Holtz stansseilla leikattu alareunan koristekuvio jonka ylijäämäpalat on lisätty kortin yläkulmiin (ennen leikkaamista kuultopaperi on kiinnitetty Bilteman kaksipuoliteippiin), sekä rosetti johon on lisätty lumihiutale. Valkoiseen korttipohjaan oli alkajaisiksi tehty pohjustusta leimasinvärillä.
P*skisken sivulle pääsee reunapalkista tunnuskuvaa klikkaamalla. Sinne kannattaakin mennä varsinkin jos VELLUM kiinnostaa. Niin kivoja kortteja on tehty siellä.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Collage Obsession/ Fascination

Collage Obsession haasteeseen ATC: "Fascination"
Tamara Karsavina
Haasteen sivulle reunapalkista tunnuskuvaa klikkaamalla.>

maanantai 1. joulukuuta 2014

Jouluhaaste



Anu-Riikka Askarruspaskarrusblogistaan Aromaattista Arkea Askarrellen haastoi minut kertomaan jouluisia salaisuuksia.

1) Uskotko Joulupukkiin tai Tonttuihin?
      -Pakko uskoa kun niitä näin joulun alla varsinkin vilisee joka paikassa.
2) Jos vastasit ensimmäiseen kysymykseen kyllä, niin kirjoitatko Joulupukille?
      -En vastannut kyllä joten ei tarvi, eihän? Enkä muutenkaan..
3) Onko kinkku joulupöydän kunkku vai selviätkö ilman?
     -Pärjäisin varmaan ihan ilmankin.
      Ei ole missään Joulun tärkeimmät listallani.
      Tilalla voisi olla vaikka kalkkuna tai joku muu siivekäs.
4) Noloin saamasi joululahja tai lahjojen jakoon liittyvä muisto?
     -Yks kaikkein pöljimmistä on ehkä se kun avasin siskoltani saamani kirjapaketin ja siellä olivat kirjat        jotka olin hänelle lainannut.Muistoissa on myös kökkönä sellainen pikkupojan jouluilme kun hän autopakkauksesta avaa jotain mikä ei kiinnosta pätkääkään ja mummo vielä kertoo miten hän antoi auton naapurinsa lapselle ja ajatteli, että hänpä siihen pakkaa Jannen lahjan. Pojan ilme oli kaiken kertova!(Sukulaisia ei voi valita =o)
5) Onko jokin joululahja jäänyt käyttämättä tai jäänyt kaapin perälle notkumaan.
    -On.
6) Milloin ja millä tavalla koristelette kuusen?
   -Haen vintiltä tekokuusen koska oikeaa kuusta ei miehen allergian takia voi meille tuoda. Paljon ennen joulua jo aloitan.Kokoan kuusen vanhaan rautaiseen jalkaan. Laitan ensin valot ja sitten vähitellen kerroksia lisää kohti joulua. Ensin pitää päättää värit ja tyyli. Siis erilaisia voi olla joulusta toiseen. Koristeita on paljon. Oikeaan kuuseen voisi laittaa sellaisen niukan ja kevyenkin koristelun, mutta keinokuusi oikein pyytää peittoa päälleen.
7)Ostatko kotiin joulukukkia? Hyasintti, joulutähti vai joku muu? Mikä on joulukukkasi.
   -Valkoinen amaryllis, valkoinen joulutähti, ( hyasintti ei käy ollenkaan kun on noita hajuallergisia)

Eli haaste toimii seuraavasti. Vastaa itse noihin 7 kysymykseen ja haasta mukaan 7 uutta bloggaajaa. Toki enemmän ja vähemmänkin saa haastaa:)Paljasta 7 salaisuutta sinun joulustasi..

Anu-Riikan blogiin pääsee tuolta sivupalkista tunnuskuvaa klikkaamalla.>
Nyt lähden haastereissulle....Pitäkää peukkuja!

Postienkeli...suloinen postimerkki.

ATC "Postienkeli" valmistui Macan marraskuun enkelikalenteriin.
Kortteja oli lopulta enemmän kuin päiviä kuukaudessa.
Kortissa on käytetty pohjanakin Bilteman kaksipuoliteipillä kierrätyspohjaan kiinnitettyä kirjeen palasta. Kirjeen palanen on myös kiinni postimerkissä tai päinvastoin.
Korttiin on käytetty myös kolmea leimasinta ja liimattu puinen sydänkoriste sekä kullanväristä geelikynää. Reunaviimeistely kultaleimasinvärillä.
Hyvää alkanutta joulukuuta kaikille!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Macan marraskuun enkelikalenteri 30.päivä

Tässä se on: Macan enkelikalenterin 30.päivä eli haasteen viimeinen kortti.
ATC "Marialle ilmestyvä enkeli"
Tallennan tämän valmiiksi tietämättä päivän runoa....
Halusin tehdä jotain vähän erilaista ja juhlavampaa...
Kierrätyskorttipohjaan on Bilteman kasipuoliteipillä kiinnitetty musta paperi johon on kiinnitetty Reimsin katedraalin läntisen julkisivun keskiportaalissa sijaitsevan veistoksen kuva.Se on leikattu tietosanakirjasta jonka sain ystävältäni ihan silputtavaksi.
Leikkasin ATC kokoisen kortin yläreunan vähän kirkollisempaan muotoon. Korttiin on lisätty pystysuoriin reunoihin koristeeksi lankaa, alareunaan pätkä koristeellista nauhaa ja kaariosiin paloja kullanhohtoisesta pitsistä. Ylimmäiseksi on kiinnitetty metallikoriste jonka lenkkiin on pujotettu samaa lankaa kun kortin reunoissa on käytetty. Keskelle metallikoristetta on upotettu "jalokivi" se on yksi kukan terälehti. Kortissa on myös kultaa jota ostin Kädentaidot Messuilta. Vähän on vielä hakusessa millä sen parhaiten saa pysymään kortissa ja vielä näyttämäänkin hyvältä.Reunaviimeistelyt kultakynsilakalla.

Iso, sydämmellinen kiitos Macalle kalenterin emännöinnistä ja ihanien runojen etsinnästä!
Macan blogiin runoa lukemaan ja katsomaan päivän kortti!
Macan blogiin myös tunnuskuvaa klikkaamalla reunapalkista!>

lauantai 29. marraskuuta 2014

Macan marraskuun enkelikalenteri 29.päivä

Macan enkelikalenteri päivä 29
ATC "Ystävä"
Kortin vihertävä tausta on kiinnitetty Bilteman kaksipuoliteipillä kierrätyskorttipohjaan. Korttikaverilta saatu kuva on reunoistaan leikattu kuviosaksilla ja kiinnitetty vaaleanpunaiseen paperiin ja leikattu sen jälkeen kuviosaksilla jne. Enkelin mekkoon on laitettu kimalleliimaa. Kortin reunat on viimeistelty hopeanvärisellä leimasintyynyllä.

Macan kaunis kortti ja päivän runo täällä!
Macan blogiin myös reunapalkista tunnuskuvaa klikkaamalla.>

perjantai 28. marraskuuta 2014

Haaste/vaihto Valse Triste

Ihanaa postia Katilta
KK-sivuston OKTK#3 haaste/vaihto aiheena kolmen ATC kortin sarja teemasta Valse Triste.
Posti toi lisukkeiden kanssa Katin hienot kortit.Kiitos!
Alempi on Silpputehtaan kolmen ATC-kortin sarja haasteeseen.

Ihanaa postia Ullalata

Hieno vaihtokortti Ullalta.ATC "Syksyn Tuulet"
Kiitos vaihdosta!
Ullan blogiin tästä.

Korttisirkus haastaa


Kiiltävää, säihkyä, kimallusta..
Talo on kohokuviointitaskulla tehty. Sen jälkeen on kuvapintaa väritelty suoraan leimasinvärityynyillä. Kultaväri on geelikynää. Sitä on ikkunoissa ja kuunsirpissä ja reunaviivoissa. Kuusi on stanssattu paperista jossa on säihkyä kuviopinnassa ja sitä on vielä lisätty kuuseen kullanvärisellä kimalleliimalla. Tähdet kimmeltävät taivaalla. Kimalleliimaa on myös katoilla lumena ja sen ollessa vielä kosteaa on siihen lisätty kuivaa kimalletta purkista.Kullanvärisellä kimalleliimalla on myös tehty ovikoriste. Tekstikin kiiltää sekä valkoisen stanssatun joulutähden heteet jotka on stanssattu kullanvärisestä paperista.
Kuvassa tietenkään kimallus, kiilto ja säihke eivät erotu kuten luonnossa.
Haasteen uuteen blogiin tästä!

Macan marraskuun enkelikalenteri 28.päivä

Macan enkelikalenteri päivä 28
ATC "Joulukukka"
Kaverilta saatua kortissa on kuva, pieni enkelitarra ja vaaleampi vihreä taustapaperi. (Kiitos!)
Tummempi vihreä paperi on Bilteman kaksipuoliteipillä kiinnitetty kierrätyskorttiin. Vaaleampi vihreä taas siihen. Kullanvärisestä lahjapaperista stanssattu joulutähti on kiinnitetty seuraavaksi. Se oli ennen stanssausta kiinnitetty B-2 teippiin joten se oli stanssauksen jälkeen tarra. Tyttön kukkiin on lisätty kimalleliimaa. sitä on pienet pilkut myös vaaleamman vihreän kulmissa. Pitsi alareunassa on vain osa pitsistä. Reunaviimeistely kulta leimasinvärillä.

Macan blogiin!
Macan blogiin lukemaan runoja ja katsomaan kortteja pääsee myös tunnuskuvaa klikkaamalla!>

torstai 27. marraskuuta 2014

Macan marraskuun enekelikalenteri 27.päivä

Macan enkelikalenteri 27.päivä
Eilisen kortin pari on tavallaan tämä ATC "Ruusuenkelit"
Kortin kierrätyspahville kiinnitetty taustakuva on samasta askartelutuotepakkauksesta kuin eilisenkin kortin tausta. Tässä ruusu vain on isompi ja niin ovat enkelitkin. Sopivat hyvin taustaan kun kantavat ruusuja hekin.

Macan blogiin lukemaan päivän runo!
Macan blogiin katsomaan kortit ja kaiken muunkin pääsee myös klikkaamalla tunnuskuvaa reunapalkissa.>

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Macan marraskuun enkelikalenteri 26.päivä

Macan enekelikalenteri 26.päivä
ATC "Lohduttavat kukkaenekelit"
Aika yksinkertaisesti toteutettu kortti. Askartelumateriaalipakkauksen kaunis paperi ruusuineen taustana, pitsin reunasta viipale sekä pari kiiltokuvaenkeliä, reunoilla kultakynsilakkaa.

Macan blogiin lukemaan runo ja katsomaan enkelikortti!
Macan blogiin myös tunnuskuvasta reunapalkissa! >

tiistai 25. marraskuuta 2014

Macan marraskuun enkelikalenteri 25.päivä

Macan enkelikalenteri 25. päivä
Päivän runossa ajatus ajanhallinnasta. Siksi valitsin jäljellä olevista korteista tämän.
ATC "Ei elämä riitä"
Korttiin on painettu taustalle kultavärillä sulkia.Tummemmalla on painettu enkeliaihe, teksti ja kulmakoristeet.
Koukero on osa isommasta stanssatusta kuviosta joka on leikattu valkoisesta paperista ja värjitetty kulta leimasinmustetyynyllä. Tummalla vihertävällä leimasinvärillä on viimeistelty kortin reunat.

Macan blogiin, päivän runo ja enkelikortti tästä!
Macan blogiin myös tunnuskuvaa klikkaamalla reunapalkista.>

maanantai 24. marraskuuta 2014

Joulukorttitehdas...

Eipä tule juuri julkaistua noita isompia kortteja täällä.
Tuo ylempi on ideoitu KK sivustolla olleen kortin pohjalta. Sirpa J---u siellä julkaisi kortin jossa oli tämä malli ja esitteli kortin kommenteissa mahtavan stanssisetin jonka osilla kortin toteutus käy kuin tanssi! Ajattelin, että kortin ehkä voisi toteuttaa omistamatta sitä upeata settiä ja väänsin tämän. Päivän enkelikalenteri kortissa on käytetty samaa stanssia, mutta kaikkein pienintä kokoa. Tässä on jätetty kaksi pienintä käyttämättä ja käytetty kahta keskimmäistä, jäljelle jää vielä kaksi isompaa. Samaa ideaa voisi kokeilla myös ympyrästansseilla jne. Tuo liikkuva osa on kortissa kiinni siis vain tuosta valkoisen pystypalkin kohdalta. Tässä liimattuna palkkiin, se valmis stanssi siinä setissä  on sellainen, että se leikkaa tuon liikkuvan osan niin, että se on tuossa palkkiosassa kiinni valmiiksi jo.
Siinä on myös valmiit stanssit noille taustapaereille niin, että niihin jää varsinainen korttipohja näkymään kauttaaltaan myös tuonne liikkuvan osan ympärille. Senkin voisi toteuttaa käyttämällä noitten omistamieni stanssien seuraavaksi isompaa kokoa, ajatustyötä ja viivotinta...mutta koska "en ole insinööri" (ja olen vähän laiskakin, myönnän..)jätin sen toiseen kertaan.

Allaoleva kuva on napattu kuivumassa olevista korteista. Ennenpä en ole tämmöistä tehnytkään. Kaikki jotka saavat joulukortin täältä voivat olla melko varmoja, että kukaan muu ei saa samanlaista.
Nyt olen tehnyt sarjan kortteja joita tosin en lähetä itse.

Tässä vielä yksi lisäkuva josta taitaa idea vielä selvemmin aueta.
Joulukuusi on stanssattu Big Shotilla kiiltelevästä kuviopaperista joka ennen stanssausta on kiinnitetty Bilteman kaksipuoliteippiin. Tähti, teksti ja alareunan 3D-porukka on otettu 3D-mini vihkosesta.

Sulkahattu

Collage Obsenssion haasteeseen tehty "Headdress" sai jatkoa.
ATC " Mary ja Sulkahattu" Molemmat kuvat ovat samalata kuva-arkilta joka on saatu korttikaverilta. (Kiitos!) Taustapaperi on valittu kuvan värien perusteella. Hattuun on lisätty kaksi "sulkaa" ja kimalleliimaa punaisiin marjoihin. Alareunassa on pätkä pitsinauhaa sama väri löytyy Maryn hiuksista ja leimasinväristä jolla on viimeistelty kortin reunat.
Hyvää alkavaa viikkoa Korttikaverit!!

Macan marraskuun enkelikalenteri 24.päivä

Macan enkelikalenteri 24.päivä
Tämä oli uusi, eilen tehty kortti joka sopi tähän päivään. Olipa miten synkkää ja raskasta tahansa aina voisi olla vieläkin raskaampaa ja synkempää. Vastoinkäymisissäkin voi olla "hyvää tuuria". Pelätty isomörkö ei olekkaan niin iso vaan vähemmän pelottava pikkumörkö, juuri kun olet mieli ihan maassa voi valoa tuoda lapsen hymy tai tervehdys ystävältä, joskus riittää vain pilvien raosta pilkistävä auringonsäde. Kaikkea hyvää on, se pitää vain huomata.

Kortin pohjana on kierrätyspahvi. Tässä se jopa näkyy.Pohjaan on Bilteman kaksipuoliteipillä kiinnitetty hopeapala joka on tullut valmiina jonkun askartelupakkauksen mukana. Teksti on leimattu paperiin joka on kiinnitetty kaksipuoliteippiin ja sen jälkeen stanssattu Big Shotilla. ( Stanssisarjassa on 6 erikokoista stanssia tämä on niistä pienin,suurin on juuri postikorttiin sopiva)
Enkeli on kaverilta saadusta "Love A.T.C. Collection" kansiosta. (Kiitos!) Enkelin kädessä on kolmiulotteinen "lasitähti". Korin alareunassa pätkä kultanauhaa.

Linkki päivän runoon ja Macan enkelikorttiin.
Macan blogiin myös reunapalkin tunnuskuvaa klikkaamalla. >

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Macan marraskuun enkelikalenteri 23.päivä

Macan eneklikalenteri päivä23
ATC "Päivänkakkaroita" niitä on taustapaerissakin. Se on Bilteman 5cm leveällä kaksipuolityeipillä kiinnitetty kierrätyskorttipohjaan. Soikio on korttikaverilta saatu (kiitos!)Sen reunat on rapsutettu Bilteman sahalaitaisilla askartelusaksilla rosoiseksi.
Enkelikiiltokuva on kiinnitetty Scotch Gel Glue liimalla. (Taas tuli varastokin täydennettyä ettei vaan joulun alla lopu! Liimaa on myynnissä ihan Prismoissa ja vastaavissakin, viimeisimmän ostin Postista. ) Sillä on kiinnitetty myös kukkakiiltokuvat ja kulmakoriseet. Ne ovat alkujaan valkoiset jämäpalat stanssatusta kuviosta. Kiinnityksen jälkeen ne on käsitelty vihreällä leimasinvärillä jolla on myös viimeistelty kortin reunat.
Linkki Macan blogiin ja päivän runoon.
Myös sivupalkista tunnuskuvaa klikkaamalla.>

lauantai 22. marraskuuta 2014

Collage Obsession/ Headdress


ATC "Headdress"
Varattu
Collage Obsession haasteeseen tunnuskuvaa klikkaamalla. >

Macan marraskuun enkelikalenteri 22.päivä

Macan enkelikalenteri 22.päivä
ATC "Jääkukkia"
Tähänkin kalenteriin on tehtävä kortti jossa on tämä enkeli. Muutama on jäljellä vieläkin.
Kortin tausta on tehty kiinnittämällä Bilteman kaksipuoliteipillä kierrätyspohjaan korttikaverilta saatujen papereiden suikaleita. Mieluisia värejä ja mukava "ryppyinen" pinta.Ja alempi, sileäpintainen raidallinen lähes kävisi kuvan värikartasta.(Kiitos!) Yläkulmaan leima samalla Brilliance värillä jolla kortin reunat on viimeistelty. Kiiltelevän koristetähden alla on stanssattu tähti jonka alkuperäinen väri on peitetty hopeanvärisellä kynsilakalla. Alareunassa kangasnauhan pätkä.

Makan blogiin lukemaan päivän runo!
Blogiin myös reunapalkista tunnuskuvaa klikkaamalla>

perjantai 21. marraskuuta 2014

Ihanaa postia Cassulta!


Sain Caritalta vaihdossa ATC kortin "Frida, Elämän Muukalainen"
Upea kortti joka olisi riittänyt tekemään päivästä juhlaa, kaiken kukkuraksi tuli mukana ihanuuksia...
(kuvassa nuo muut paitsi enkelinipsu johon pikkukuva on kiinnitetty)
Iso kiitos Carita!!

P*skikseen

P*skikseen kortti jossa on teippiä, lankaa,timantteja....Jos nuo eivaät käy timanteista niin vaihdetaan....

Macan marraskuun enkelikalenteri 21.päivä

Macan enkelikalenteri 21.päivä
ATC "Pellavasydän, enkeli tiukoissa farkuissa"
Näin se on, joskus kohtaamme enkeleitä "livenä", pelastamassa, auttamassa, tuomassa iloa.

Kortin kuva on kiinnitetty Bilteman kaksipuoliteipillä kiierrätyskorttipohjaan.Enkelin siivet on leikattu puolittamalla Big Shotilla leikatusta kuviosta jäänyt jämäpala. Vähän geelikynällä piirtelyä myös.Pellavasydän on leikattu B-2 teippiin kiinnitetystä nauhasta Big Shotilla. Onnistuu siis kankaankin leikkaaminen. Alareunaan on kiinnitetty B-2 teipillä sideharsoa. Sen jälkeen siihen on sudittu valkoista maalia ja sinertävää leimasinväriä. Alareunassa on pätkä kangasnauhaa ja paperinauhaa.Reunakorostus leimasinvärillä.
Klikkaa päivän runoon tästä!
Macan blogiin myös reunapalkin tunnuskuvaa klikkaamalla.>

torstai 20. marraskuuta 2014

Macan marraskuun enekelikalenteri 20.päivä

Macan enkelikalenteri 20.päivä
ATC "Päivä 20"
Silpputehtaalla on valmiina muutamia enekelikortteja. Menen aamulla Macan blogiin katsomaan mikä on päivän runo. Valitsen valmiista korteista tai teen kokonaan uuden. Tämän päivän kortti oli valmiina koska käytin siinä viimeistä mahdollisuutta laittaa numerokiiltokuvat korttiin. (Viimeinen kakkonen ja viimeinen nolla, muuten olisin voinut vielä tehdä päivän 30 kortin)
Macan kortti oli iloinen yllätys. Siinäkin soittaa enkeli viulua. Siinä on myös sinertävä tausta ja violettin sävyä sekä sulkamainen lehti. Paljon siis yhtäläisyyksiä ihan toisistamme tietämättä!

Macan blogiin lukemaan runo ja katsomaan kortti!
Macan Olennaiseen pääsee myös reunapalkista tunnuskuvaa klikkaamalla.>

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Macan marraskuun enkelikalenterin 19.päivä

Macan enkelikalenteri 19.päivä
ATC "Minun on taivaan tähdet"
Tässä on kierrätyskorttipohjaan kiinnitetty valkoinen paperi jota on pyyhitty kulta leimasinvärillä. Seuraavaksi on leimattu vihreä kuusi, kiinnitetty pätkä paperinauhaa alareunaan (Se on muuten suorassa kortissa vaikka kuvassa ei siltä näytä) Kuusen yläpuolelle on kiinnitetty puinen enkelikoriste ja sille kuvioleikkurilla leikattu tähti.Kuuseen on kynsilakalla lisätty palloja. Kortin reunoja on hiukan kulutettu Biltemasta ostetuilla askartelusaksilla joissa on pieni sahalaita.Sen jälkeen reunat on paineltu kulta leimasinvärillä.

Einari Vuorelan runoon tästä!
Macan blogiin pääsee nyt myös sivupalkista tunnuskuvaa klikkaamalla.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Macan marraskuun enkelikalenteri 18.päivä

Macan enkelikalenteri 18.päivä
ATC "Kahdeksantoista"
Pala paperia jossa on voimakkaat kohokuviot kullalla. Neljä kiiltokuvaa. Kaksi numeroa ja kaksi enkeliä. Alareunassa nojailevan enkelin pilvestä on veistetty vähän kortin oikeaan alkulmaan. Sopi siihen kun samaa sinistä kukissakin on.Reunoissa kullanväristä hilekynsilakkaa. (Kynsilakat siis edullisia kirppislöytöjä ja toimivat korteissa hyvin. Värittömällä on hyvä sulkea korteissa olevat nauhojen ja pitsien päät jos ei varastosta löydy täsmäväriä.)
Kortti on nyt vain enkelikortti tälle päivälle. Runossa olisi ollut paljonkin aihetta tulkintoihin, mutta kuten Maca sanoi olennaista on tehdä se enkelikortti ei välttämättä tarvi kuvittaa runoa tai yhdistää korttia siihen muutenkaan. Toisaalta on ihan mukava niinkin tehdä, mutta pakko ei siis ole.
Macan Blogiin runoa lukemaan ja katsomaan Macan enkeleitä!
Macan blogiin pääsee nyt myös tuolta oikeasta reunapalkista.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Collage Obsession/ Transportation

ATC "Kartalla" Pala Tampereen karttaa, Kaverilta saatu kuva kiinnitettynä väritettyyn paperiin joka on sen jälkeen leikattu kuviosaksilla. Koriste ja reunaviimeistelyt leimasinvärillä.
Haasteen sivulle oikeasta> reunapalkista tunnuskuvaa klikkaamalla.

Macan marraskuun enkelikalenteri 17.päivä

Macan enkelikalenteri 17.päivä.
ATC "Muista unelmoida!"
Terveisiä Kädentaidot messuilta. Silmu&Solmu lankakaupasta ostin "pallon" kortissa käytettyä lankaa. Valikoimassa oli monta hienoa väriä joista päädyin tähän. Kortin pohjana on riisipakkauksen pala. Sen ympärille on kierretty nauhaa säteittäin ja varmisteltu kaksipuoliteipillä, että lanka pysyy paikallaan. Sen jälkeen on koko tausta peitetty teipillä ja kiinnitetty vastaan toinen korttipohja. Kuva on saatu korttikaverilta (kiitos!) Tähti on leikattu paperista. Reunaviimeistely leimasinväriä.
Runoa lukemaan!

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Macan marraskuun enkelikalenteri 16.päivä

Macan enkelikalenteri 16.päivä
Kortti olikin jo valmiina! ATC "Little angel"
Kortti on aloitettu liittämällä yhteen Bilteman kaksipuoliteipillä Big Shotilla kuviointitaskussa kohokuvioitu sinertävä paperi ja kierrätyskorttipohja. (Leikkaan kaikki suurimo, riisi, tee, lääke ym pahviapkkaukset korttipohjiksi) Suloinen enkeli on saatu korttikaverilta <3 Kiitos! Kaverilta on tullut myös tuo sininen kukka jossa on vähän punertavaa. Se onkin tosi kauan ollut työpöydällä. Nyt se on tähän ihan passeli koska myös tuossa enkelissä on punertavaa sävyä. Kukan päälle on kiinnitetty pienempi valkoinen kukka ja helmisydän. Teksti on paloiteltu leimauksesta.Reunaviimeistely kulta leimasinväriä.
Päivän runo!
Kivaa sunnuntaita kaikille! Menen taas palloilemaan messukeskukseen...

lauantai 15. marraskuuta 2014

Macan marraskuun enkelikalenteri 15.päivä


Macan enkelikalenteri 15.päivä
Tämä oli taas niitä valmiita kortteja. Tehty siis ennen runon lukemista. Ja täsmää!
Laitoin tuon pilallisenkin mukaan. (Enkelillä on viikset!)Ajattelin ensin korjata kasvot jotenkin värillä, kynällä...Sitten kumminkin leimasin ne kokonaan uudestaan.
Leimattu kuva on kiinnitetty kaksipuoliteippiin ja leikattu irti. Kaulan raja näkyi niin, että piti tehdä pitsikaulukset. Työpöydällä oli sellainen pieni jämäpala pitsistä joka on leikattu  kahtia ja kiinnitetty kortiin. Koruna on joku pyöreä kultapala johon on liimattu timangi.
Leimakuvan  taustana on pala isoa julistetta.Kuvan alakulmaan lisätty pala pitsiä johon sipaistu kulta leimasinväriä ja kiiltokuvaenkeli. Teksti on leimattu.Reunaviimeistelyt kulta leimasinvärillä.
ATC "Ajalla on siivet"

Runoa lukemaan!

perjantai 14. marraskuuta 2014

Macan marraskuun enkelikalenteri 14.päivä

Macan enkelikalenteri 14.päivä
ATC "My angel"
Tekstipaperi ja enkelikuva korttikaverilta. (Kiitos!)
Päivän tekstissäkin oli vähän puhetta ruusuista joten nyt tämä kortti. Ehkä enkeli puhaltelee päivänkakkaran terälehtiä.
Macan sivulle ja enkelkalenterin päivään 14 tästä!

torstai 13. marraskuuta 2014

Macan enekelikalenteri 13.päivä

Macan enkelikalenteri 13.päivä
Olin tehnyt kortteja "varastoon". On sentään messuviikonloppu ja tänään oli rakennuspäivä. Aamulla kävin kurkkaamassa runon ja melko nopeasti kävi selväksi että yksikään korteista ei ole sopiva.
Siksi tein tämän. ATC "Valkean maiseman rauha" Tein kortin jo aamulla ja kuvasinkin, mutta kuvaus ei onnistunut. Siksi jätin postituksen iltaan.
Klikkaa tästä lukemaan päivän runo ja katsomaan Macan kortti!

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Macan marraskuun enkelikalenteri 12.päivä

Macan enkelikalenteri 12.päivä
ATC "Vielä kirjoitan kesieni tarinat ja sadut"

Korttiin on päivän runon innoittamana valittu taustakuvaksi metsää.
Kuva on Bilteman kaksipuoliteipillä kiinnitetty kierrätyskorttipohjaan.
Korttikaverilta saatu enkelikuva on leikattu yläreunasta niin, että se ei liikaa peitä taustaa. Ennen leikkaamista kuva oli kiinnitetty kaksipuoliteippiin.
Sädekehä on piirretty geelikynällä.
Alareunaan on kiinnitetty kukkaköynnös kiiltokuvan pätkä.Mielestäni tämä ei muuta kaivannutkaan.
Reunaviimeistely on tehty vihreällä kynsilakalla sekä vihreällä leimasinvärillä.
Klikkaa runoon tästä!

tiistai 11. marraskuuta 2014

Macan marraskuun enkelikalenteri 11.päivä

Macan enkelikalenteri 11.päivä
"Järvi jäätyy"
Kortin taustakuva on taidenäyttelyn kutsukortista. Enkelikuvan olen saanut korttikaverilta. (Kiitos!)
Hiutaleet on leikattu kuvioleikkurilla. Ei mikään maailman paras leikkuri ole. Paperin on oltava ohutta. mitään vahvempaa ei leikkaa. No ei ollut kyllä kalliskaan.Hiutaleet on ensin liimattu korttiin. Sitten on liimaa laitettu myös päälle ja ripoteltu kimallejauhetta perään. Vielä vähän kimaltavaa valkoista kynsilakkaa viimeiseksi.
Alareunan oksissa on myös monenlaista "mömmöä" muka lumena. Kortin reunoissa ja enkelissäkin on kynsilakkaa.

Klikkaa runoon tästä!

maanantai 10. marraskuuta 2014

Collage Obsession/ Long hair

Collage Obsession haasteeseen klikkaamalla tunnuskuvaa sivun oikeassa reunassa.
Viikon ATC "Long hair"
Kierrätyskorttiin on kiinnitetty Bilteman kaksipuoliteipillä musta paperi siihen on kiinnitetty ääriviivoja myöten leikattu kolmen tytön ryhmä sekä kellot jotka on leimattu osittain päällekkäin ja leikattu muotoonsa. Tyttöjä on vähän korosteltu kynällä ja rusetit on leikattu kaksipuoliteippiin kiinnitetystä kullanvärisestä organzasta jota on vielä korostettu kultakynsilakalla. Myös kullanväristä geelikynää on käytetty mm. reunojen "ompelussa" sekä tekstissä.

Macan marraskuun enkelikalenteri 10.päivä

Macan enkelikalenteri 10.päivä
ATC "Soi kunniaksi Luojan!"
Löytyi korttikaverilta saatu musiikkiteemaan sopiva kuva. Se kiinnitettiin Bilteman kaksipuoliteipillä kohokuviointitaskussa käytettyyn korttipohjaan. Alareunassa on numerokiiltokuvat ykkönen ja nolla sekä pätkä kultanauhaa. Tähtiin on lisätty kynsilakkaa ja kuvaan tehty korostuksia geelikynällä.

Klikkaa runoon!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Macan marraskuun enkelikalenteri 9.päivä

Macan enkelikalenteri 9.päivä/isänpäivä
Korttipohja on kaverilta saatu kuten kuvakin. (Kiitos!) Pohja on vahvistettu kiinnittämällä se Bilteman kaksipuoliteipillä kierrätyspahviin. Kuvassa kortti näyttää vituralta, mutta se on kyllä ihan suorakulmainen ja ATC kokoa. Alareunassa on suikale pilkullista paperia ja kiiltokuvanumero. Myös enkeli on kiiltokuva. Enkelin käsi on leikattu irti sen verran, että sen on voinut laittaa kuvan päälle. Kuvioleikkurilla leikattu sydän on leikattu paperista jossa on pintarakennetta. Enkelin sädekehä on piirretty geelikynällä.Sillä on myös eneklin ääriviivoja piirretty. Reunaviimeistelyt sinisellä hiukan hohtavalla leimasinvärillä.

Runoa lukemaan klikkailemalla tästä!Hyvää isänpäiväsunnuntaita!

lauantai 8. marraskuuta 2014

Macan marraskuun enkelikalenteri 8.päivä

Macan enkelikalenterin 8.päivä
ATC "Selvisin"
Tässä on kierrätyskorttipohjaan Bilteman kaksipuoliteipillä kiinnitetty kaksi kirjavan paperin palaa. Piti etsiä sellaiset jotka passaavat yhteen, sopivat tuon turkoosin kappaleen kanssa ja vielä jotenkin yhdistyvät kiiltokuvaankin. Käytin runsaasti aikaa etsintään ja sitten mäiskin ne liian huolettomasti korttipohjaan. Niitten välissä on rako! Tuo turkoosi on stanssattu Big Shotilla ja edellisessä kortissa on käytetty jämäpalaa joka jäi tästä. Painelin valkoisella leimasinvärityynyllä turkoosin palan reunoja. Kiiltokuvaenkelin seppeleessä oli jo otsalla tähti. liimasin siihen irtotähden ja laitoin kynsilakkaa, kultanauhatarrasta leikkasin pikkutähtiä vielä kukkien sekaan. Kahdeksikko on kiiltokuva kuten enkelikin. Helmisydämen alla on vaaleanpunainen kangassydän. Tekstin painoin ensin suoraan korttiin, mutta leimasin heilahti ja tuli kaksi leimaa joita oli vaikea lukea. Siksi leimasin tekstin uudestaan turkoosille paperille.Reunaviimeistely on kulta leimasinväriä.
Selvisin siis tästäkin kortinteosta. Aloitin jo aamulla. Kaikenlaista hommaa on ollut huomisiin kahvitteluihin liittyen. Kuitenkin kortti nyt on täällä. Leppoisaa lauantai-iltaa!
Runoa lukemaan tänne!