torstai 28. huhtikuuta 2016

PAREMPI MYÖHÄÄN jne.

Pajulinnun pesällä
 http://pajulinnunpesalla.blogspot.fi/search?updated-max=2015-09-30T22:00:00%2B03:00&max-results=7&start=21&by-date=false
tehdään kauniita kortteja, hoidetaan söpöjä  kisuja, kudotaan ihania sukkia ja leivotaan karjalanpiirakoita m.m.
Sieltä sain tämän blogitunnustuksen. On tosiaan kulunut aikaakin siitä jo. Lupasin silloin, että ennemmin tai myöhemmin täytän huomionosoituksen muikanaan tuomat velvoitteet. Nyt on se myöhemmin ...

Kiitos siis Katja!

Meillä on kiinteistössä ollut iso putkisto ja sähkösaneeraus joka jatjui kuukausia. Oman asuntomme kohdalla 72 päivää kestäväksi ilmoitettu asuntokohtainen osuus päättyi aaton aattona sopivastai jouluksi. Jotenkin tämän "haasteen" hoitaminen tuntui ylivoimaiselta urakalta silloin kun sen sain.
Jos olisin vastannut silloin olisin vastannut väärin kysymyksiinkin. Eli niihin samoihin joihin Katja vastasi.
Tänään huomasin, että minulle on ihan eri kysymykset. Samalla hoksasin myös sen, että minun pitää myös keksiä uudet kysymykset. Ja nimetä 11 LIEBSTER AWARD tunnustuksen saavaa blogia joilla on alle 200 likijaa.

Ehkä selvyyden vuoksi laitan tähän mitä tunnustuksen saaneen on tehtävä:

1) Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2) Vastaa nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3) Nimeä ja linkitä 11 LIEBSTER AWARD tunnustuksen saavaa blogia joilla on alle 200 lukijaa.
4) Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.

Vastaukseni Katjan kysymyksiin:

1) Miten innostuit perustamaan blogisi?
    Se tapahtui 2008 maaliskuussa kun hurahdin täysin irtipääsemättömästi ATC kortteihin.
    Ansku oli esittelemässä ATC maailmaa Kirppis ohjelmassa telkkarissa. Ohjelman lopussa oli Anskun             blogiosoite. Blogissa oli filmitähtihaaste. Halusin mukaan ja pääsinkin ja siinä hötäkässä pykäsin blogin           pystyyn myös.
2) Kuvaile itseäsi bloggaajana m.m. esitteletkö kaikki tuotoksesi.
   En sentään ihan...Silpputehtaan olen yrittänyt pitää korttiblogina. Aika usein kerron myös miten olen korttini    toteuttanut ihan siksi, että joku voisi saada ideoita omiin juttuihinsa.
   Toinen korttiblogini Silpputehtaan Laajennusosa on ihan TJK-korttihasteelle luotu blogi.
3)Mikä saa sinut liittymään jonkun blogin lukijaksi?
   Usein syynä on "ihastus", pidän bloggaajan tyylistä ja tekemisistä tai sitten bloggaaja on tullut tutuksi jostain     ja haluan seurata hänen kuulumisiaan. Tunnustan, että hävettävän vähän on aikaa blogivierailuihin.
   Tietsikkanäytön yläreunassa lukee "On rajoitettava verkkoaikaa". Laitoin se siihen edellisen huomattavasti      tätä  nykyistä konetta hitaamman vehkeen vedellessä viimeisiään.
4)Mitä muuta teet/harrastat?
   Valokuvaus on yksi juttu josta olen kiinnostunut ja jota haluaisin oppia enemmänkin. Järjestelmäkamerani      vain on  viimeaikoina ollut poikani luona ja olen lainannut sitä häneltä.Aikaisemmin hän lainasi sitä minulta  
   tarvitessaan. Ilman kameraa en liiku kuitenkaan juuri missään on sellainen pikkuinen mukaan helposti            otettava. Sillä nyt olen kortitkin kuvannut.
  5)Missä olet erityisen hyvä?
   Kysyin mieheltä. Hän vastasi: " Luova ihminen! Sä olet kaikessa hyvä..en mä osaa sanoa missä olet               huonokaan." Kiva vastaus, mutta ei ehkä ihan puolueeton vastaaja. Voisin sanoa vaikka, että osaan piirtää.
  Ihan toinen juttu on sitten käytänkö lahjojani. Osaan myös ratkoa ristisanoja. Teen ne kuivamustekynällä.    Välillä on pitkiä taukoja etten tee ollenkaan.
 6)Mitä haluaisit osata paremmin?
   Kirjoittaa! Osata englantia! Laulaa!
 7) Mikä on ikimuistoisin käsityösi, muu tuotoksesi?
   Koulun käsityötunneilla kudotut vauvan sukat. Vaalean vihreää vauvalankaa, suun reunassa joku hieno          koristereunus. Vaikka miten yritin niistä tuli n.5 vuotiaan saapassukkakokoa! Että ne oli rumat! Ja opettaja     tietysti esitteli niitä koko luokalle ja kaikki nauroivat kippurassa! On sitten tullut tehtyä sellaisia hienompia      suorituksiakin, mutta eivät ne ole todellakaan kutoen toteutettuja!
8)Mikä on seuraava projektisi?
  Tähän olisi hyvä laitta Silpputehtaan kevätsiivous!
9) Mistä inspiroidut?
   On ollut kiva tehdä kortteja erilaisiin haasteisiin. Välillä saatan aloittaa niin, ettei ole hajuakaan mitä olen          tekemässä. Välillä inspis tulee ihan materiaaleista ja välillä haasteen aiheesta. ATK-kortit puolestaan taitavat   syntyä ihan rakkaudesta lajiin!
10) Miten rentoudut?
    Menen selälleni makkarin sängylle ja katson jonkun TV-ohjelman josta mieheni ei välitä ollenkaan.
   Tai puen päälleni ulkoiluvaatteet ja otan kameran mukaan ja lähden ulos.
11) Mistä unelmoit?
   Paremmasta hallituksesta! Siitä, että perheeseemme ja läheisillemme ei tulisi enää yhtään enemmän  sairautta. Että minusta tulisi jonakin päivänä mummo!! Siis ihan oikea. Vaikka Pappalassa jo asunkin ja  kaikki 5 poikaa ovat aivan ihania pienimmästä, kävelemään opettelevasta,  isompaan jo omalla autolla  ajavaan.(Lisäksi on vielä kaksi, sisarukset tyttö ja poika joiden "varamummona ja pappana" olemme saaneet   myöskin olla iloksemme. Hekin jo aikuisuuden kynnyksellä.)

Sitten ne 11 blogia jotka saavat LIEBSTER AWARD tunnustuksen Silpputehtaalta:

1)ANSKUN NURKKA http://anskupuuhaa.blogspot.fi/ APUA! Eikö täälläkään ole satoja lukijoita! Ihme ja kumma! Kaikkea ihanaa ja inspiroivaa!
2) INSPIRAATIO MINUSSA http://inspiraatiominussa.blogspot.fi/ Jaanan blogi jossa ei pelätä sormien    sotkeentumista! Loistavia lopputuloksia...
3) NÄPERRYKSIÄ http://silkkus.blogspot.fi/ Hatun nosto ja syvä kumarrus! Hienoja yksilöllisiä  taideteoksia luova korttimestari. Ihme ettei ole tuhansia seuraajia!
4) ENKULIN KÄSITYÖT http://enkulinkasityot.blogspot.fi/   Persoonallisen tyylin löytänyt, tuottelias ja  taitava  kortteilija.
5) SANNA SAKSIJA http://sannasaksija.blogspot.fi/ Pohjoisesta näille leveysasteille muuttanut  korttitaiteilija jonka hyppysissä on varmaan jotain keijupölyä.Uskomattoman hienoja ja yksityiskohdiltaan  upeitaja töitä. Taitaa tämäkin blogi monelta olla löytämättä.
6)MANUMIINAN UUDET SIVUT http://manumiina.blogspot.fi/ Kauniita, persoonallisia kortteja.  Manumiinalla on ihan erityinen taito luoda tunnelmaa kortteihinsa.
7)KIRPEÄ KURPITSA http://kirpeakurpitsa.blogspot.fi/ Täälläkin blogi jonka soisin saavan paljon    enemmän lukijoita! Korttimestari!
8)YELLOW HOUSE STUDIO http://yellowhousestudio.blogspot.fi/ Alice.K:n kekseliäitä ja taidokkaasti toteutettuja kortteja.
9)KRISTAALLIHELMI http://www.kristallihelmi.blogspot.fi/ Tämäkin varsinainen aarreaitta!
10)PASTELLIPÄIVÄ http://pastelli-paiva.blogspot.fi/ Blogi kaikilla herkuilla!
11) Sokerina pohjalla: ARJA L http://arja-l.blogspot.fi/ Arja on myös yksi heistä jotka olen tavannut ihan    kasvotustenkin. Kuten Ansku, hän myös kuuluu ATC juttuihini ihan alusta asti.

Tiedän, että tässä on urakkaa, mutta sovitaan että ei ole kiire. Laittakaa linkki sitten kun vastaatte.
Olisi ollut helppoa löytää enemmänkin hyviä ehdokkaita, mutta 11 oli se annettu määrä.

Kysymykset LIEBSTER AWARD tunnustuksen Silpputehtaalta saaneille:

1)  Suhteesi ATC-kortteihin?
2)  Viisi tärkeintä työvälinettäsi?
3)  Millaisessa tilassa askartelet? Siis työtilasi.
4)  Mikä on pisin tauko jonka olet pitänyt kortteilussa?
5)  Kerro blogistasi!
6)  Ovatko tekniset bloggaustaidot hallussa?
7)  Jokin unohtumaton kommentti jonka olet saanut?
8)  Voiko mielestäsi bloggailun/ kortteilun kautta löytää aitoja ystäviä?
9)  Kuinka tärkeää kortteilu sinulle on asteikolla 1-10. Ja perustelut.
10) Miten läheisesi suhtautuvat "touhuihisi" ?
11) Oletko iloinen saamastasi huomiosta vai puhtaasti vaivautunut?

Kuten aikaisemmin jo kirjoitin...aikaa on reilusti. Mukavaa olisi jos saisin näitä vastauksia. Oikeasti ja todella arvostan blogejanne ja soisin, että ne saisivat jokainen enemmän näkyvyyttä vaikka näinkin.Samalla myönnän, että moni muukin vuosie varrella tutuksi tullut blogi olisi ansainnut huomiota. Joku jäi pois siksi, että näin hänen jo saneen ko. tunnustuksen.

Ihanaa kortteilukevättä KORTTIKAVERIT!!


 

7 kommenttia:

alice k. kirjoitti...

Kiitos huomionosoituksesta! Eipä ollut ihan vähän kysymyksiä, mutta kokeillaan. Onneksi annoit aikaa...

Susanna kirjoitti...

Kiitos kiitos ja kiva kuulla että blogini on kolahtanut ;) valitettavasti minulla ei ole tällä hetkellä aikaa vastailla, mutta yritän parhaani sitten kun aikaa on enemmän ;)

Silkku kirjoitti...

Voi kaunis kiitos! Tässähän ihan mykistyy:) Mukavaa että olet pitänyt blogistani♥ Minun täytyy nyt tällä hetkellä siirtää tuota hamaan tulevaisuuteen, on sen verran suuri urakka, että tuohon täytyy paneutua kunnollla;)

Mervi P. kirjoitti...

Kiitos Sisko! Vastailen heti, kun ehdin :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kiitos paljon. Yritän vastailla, vaikka olen tosi huono näissä.
Iloista Vappua Sinulle

Manumiina kirjoitti...

Kiitos tunnustuksesta! Blogilistasta löytyi minulle kaksi uutta blogia, joihin jo kävin pikaisesti tutustumassa ja varmasti myöhemmin oikein ajan kanssa.
Katsotaan nyt, missä vaiheessa vastailen kysymyksiisi... Osa kysymyksistä on sellaisia, joita pitää miettiä ajan kanssa.

Jaana H-V kirjoitti...

Oi oi, nyt vasta huomasin sun viestin.
KIITOS oikein paljon tunnustuksesta ja kiva kun tykkäät kurkistella blogiini, vaikka en sitä kovin usein päivitä.
Koitan jossain vaiheessa keskittyä tähän haasteeseen (voi mennä aikaa). En yleensä ota meemejä vastaan. Nyt kuitenkin on paljon muuta puuhaa...alkoi kesä ja olen paljon ulkona :)